Info

Info pitää sisällään jorinaa ja historiikkiä Pieksämäellä toimivasta ja 2007 perustetusta HJ Visionsista.

Elämässä pitää olla haasteita, check!

Seuraa

Yrittäjänä toimii Jani Hirvonen, neliraajahalvaantunut ja ennen niskojen katkeamista sähköasentajana työmaita kolunnut. Työkyvyttömyyden ohella sitä kuitenkin halusi mujuta ja tuusata jotain, siksi syntyi ajatus heittäytyä mukaan yrittäjyyden häröpalloon. Oli ilmeisesti siis todella tylsää. Työkyvyttömyyseläkkeen ohessa kun saa yrittää tienatakin jotain, kunhan ei tienaa liikaa.

HJ Visions näki siis päivänvalon 2007, alkuperäisenä toimenkuvana oli sähkösuunnittelu ja kohteina omakotitalot, sekä pienkiinteistöt. Sitä puohaa ei kuitenkaan ollut riittävästi tuntuman ylläpitämiseksi, joten oli keksittävä jotain muuta.

Sähkötarvikkeiden vähittäismyynti aloitettiin 8/2011 osoitteessa www.hjvisions.fi, verkkokauppa siirtyi 3/2015 paremmin suomalaisen suussa soivaan www.virtahirvi.fi osoitteeseen. Tavoitteena oli tehdä kauppaa ”liian rehellisesti” ja olla lupaamatta liikoja, kasvu osoitti omien periaatteiden olevan sellaiset, joita asiakkaatkin arvostivat. Kasvu teki tepposet, sitä ajoi itsensä seinään sillä rytinällä, ettei enää kahvikaan maistunut kahvilta ja edes kasvukäyrät, tai paraneva tulos hymyilyttänyt, Jumankauta, mies joka oli työkyvyttömyyseläkkeellä uupui, melkoinen onnistuminen. Lopputulemana VirtaHirvi – Sähkötarvikkeet joka sorkalle LVIS-verkkokauppa siirtyi uuden kauppiaan kätösiin 2/2018. Onneksi, koska kyseinen veijari on ansainnut paikkansa verkkokauppojen hullunmyllyssä, siellä on tilaa luotettavalle kumppanille, sellaista rakentaja ja saneeraaja tarvitsee aina.

0 +
visioita toteutettu
0 +
Tyytyväiset asiakkaat

Entäs sitten nykyhetki

Näitä asioita avaan enemmän palveluissa

Pääpaino on 3D tulostuksessa ja 3D mallinnuksessa, nämä herättävät mukavaa kutinaa. Tämäkään kutina ei anna aihetta huoleen ja sitä raapiakseni työhuoneeseen on ilmestynyt kolme 3D tulostinta ja isompi monitori Fusion360 suunnittelua varten. Niiden avulla on nyt ryhdytty toteuttamaan asiakkaiden toiveta ja täyttämään tarpeitden aukkoja.

Tuusauksen kohteena on myös konsultointi asunnonmuutostöissäkin ja esteettömyydessä, joten kunnatkin voi ottaa yhteyttä heti kun esteettömyys kiinnostaa, sitä odotellessa. Tarjoan sitä perinteistä perstuntumaa ja maalaisjärjellä tehtyjä ratkaisuja, nojautuen kuitenkin säädöksiin. Teen luennointia selkäydinvamman kanssa könyämisestä elämän rientoloissa kokemuskouluttajan ominaisuudessa oppilaitoksille.

HJV MB OBDI Tester P3
HJV Squirt Vuotovahti
HJV Maitopurkin Kaadin TH

Entäs tulevaisuudessa

Tulevaisuudessa mukana kulkee nykyiset toiminnot ja toivottavasti myös jotain uutta mukavaa kutinaa aiheuttavat projektit.

Visiointi, joka on tärkeä osa aivotoimintaani tulee pääasiallisesti esille esteettömyydessä ja apuvälineissä, tai totaalisen turhissa projekteissa.

Yksi osa-alue on sisällöntuotto ja tuotelisäykset sähkötarvikeverkkokaupoille.